perjantai 3. lokakuuta 2014

KITCHEN is ready












Mistä aloittaisin... vaikkakin kuvat ovat keittiöstä, niin mieli liikkuu muualla...tiedättehän sen pistävän, viiltävän, vaikeasti hallittavan tunteen, kun sydäntä puristaa... se on se IKÄVÄ. Istun täällä yksin perjantai-iltana, minä joka olen tottunut siihen, että ympärillä on aina meteliä, naurua, puheen sorinaa, sotkua, selvittelyä, kinastelua...nyt ei ole muuta kuin sitä muuttosotkua, muuten on hiljaista ja kauhea ikävä kahta nuorimmaista, jotka ovat Varsovassa. Axelkin on ollut viitisen viikkoa poissa. Matildalla oli syntymäpäivät ja olemme eri maissa, melkein itku on kurkussa. Viiden lapsen äidille tämä on vaarallinen ja vieras tunne, tähän on vaikea tottua. Olenko siis todella joskus huokaillut, huutanut, että saisinpa joskus olla yksin, miten olen voinut olla niin typerä. Onneksi saan ainakin yhden lapsista luokseni huomenna, toivottavasti toisenkin, toivossa on hyvä elää...

Niin, no keittiö ainakin on valmis ja kummasti työtasot täyttyvät tavaroista, vaikka tarkoitus oli ihan toinen. Ihailen niitä kuvien minimalistisia keittiöitä, jotka on riisuttu turhasta tavarasta. Minulla sitä kippoa ja kuppia riittää :-)) Mies huomautti siis asiasta heti täällä käytyään, liika on liikaa. Juu juu onhan se, mutta mutta minkäs teen.

Keittiöön olen kuitenkin tyytyväinen, oli  tavaraa sitten miten paljon tahansa. Koko alakerta on pitkälti samaa yhtä tilaa ja nyt aurinkoisina päivinä koti kylpee valossa.

Minulla on ollut kiire kuten tavallista. Pellavatilaus tuli ja lattiat ovat täynnä pussilakanoita, tyynyliinoja ja aluslakanoita. Nyt uutena saapuivat ihanat pellavakassit (sukille, pipoille, lapasille, pyykille ja tietysti ostoksille), keittiöpyyhkeet ja yksinkertaiset pellavasohvatyynynpäälliset. Samaan syssyyn saapui keramiikkatilaus, täydennystä. Niitä en ole edes ehtinyt purkaa. Ongelma on kaupan puolella sama kuin kotona...mihin saan kaiken mahtumaan. 

Nyt taidan lopettaa tähän ja toivotan puolestani teille oikein kaunista viikonloppua!

XX Päivi

39 kommenttia:

  1. Oh Paivi...I'm crying with you , know the feeling . Yes we wished for more ME-TIME sometimes , but missing our children is so much worse , we long for their hugs , voices and even their chaos . I hope you will get a visit tomorrow.
    Your house is really coming together , the light in it is incredible. I am so glad our house is bright , too . Could never live anywhere without enough windows.
    Keeping my fingers crossed for that visit !!!!!
    Hugs Ellen

    VastaaPoista
  2. Ihana keittiö! Erityisesti tasot (betonia?) ovat mielettömän upeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, juu tasot ovat betonia ja olen tosi tyytyväinen niihin. :-))
      XX

      Poista
  3. Vain ne, jotka rakastavat paljon, tuntevat niin kuin sinä. Luin vähän aikaa sitten kirjoituksen, jossa pienten lasten äiti, ihan oikeutetusti, kaipasi omaa aikaa. Muistanhan minäkin ne ajatukset. Nyt murrosikäiseni ovat pian minua pidempiä ja omat siivet kantavat heitä joka päivä vahvemmin. Pidän kiinni näistä päivistä ja vuosista kynsin, hampain, ja ymmärrän niin hyvin sinua, Päivi. Ihanaa, että saat lapsesi luoksesi viikonloppuna. Kaikkea kaunista päiviisi t. Nina
    p.s. Suomen kotinne on kerrassaan valloittava valoisuudessaan ja somistettu niin kauniisti. Mitään ei ole minun mielestäni liikaa.

    VastaaPoista
  4. Onpa teillä upeaa! Niin pystyn samaistumaan tunteeseesi <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Tiedän tunteen, kuuden lapsen äitinä oma aika on ollvt kortilla :-) Vuosia haikailin oman aikani perään, että edes kaupassa olisin voinut käydä yksin silloin kun lapset olivat pieniä. Miehelläni on työ jossa hän tekee paljon töitä myös kotoa käsin ja ei meillä muutenkaan paljoa erikseen missään olla käyty, meni aikaa kun olin ollut kotonamme yksin edes mu‹taman tunnin..Lapset kasvaa viimeisinkin lähti jo kouluun ja nyt on edessä uusi aika, vanhimmat eivät enää käykkään joka viikonloppu, nuorimmilla on kavereita eivätkä paljoa kotona näy. Olen pitkällä sairaslomalla ja päivisin ihan yksin kotona, ei tämä nyt niin kummoista ole ollut mistä aina haaveilin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se juuri on niinkuin tuo viimeinen lauseesi...
      XX

      Poista
  6. Elämä antaa usein roppakaupalla, kun antaa. Lapsiperhe-elämää liiankin kanssa, yksinoloa kertaheitolla itkuun asti tai iso muutto ja remontti yksin ja kaupan avaminen samaan syssyyn. Sitkeä sissi olet! Toivottavasti saat lapset lähellesi:)

    Aikoinaan mietin, saankohan koskaan olla mielestäni tarpeeksi yksin ja tarpeeksi kotona. Se oli lapsiperheen elämää yhdistettynä kokopäiväiseen ihmissuhdetyöhön. Kaipasin kipeästi aikaa olla vaan ja selvittää ajatuksiani. Yksikin päivä joskus yksin kotona teki ihmeitä. Nyt saan olla jo tarpeeksi yksin ja tarpeeksi kotonakin, mutta on elintärkeää tietää, että perhe on, vaikkakaan ei tässä.

    VastaaPoista
  7. Ihana keittiö ja just sopivasti kipposia ( siis runsaasti ) miu makkuun! Kyllähän tuo lukaali on vähän iso yksinään elettäväksi, ja varmasti vielä korostuu tuo rakkaiden kaipuu. Kohta onneksi saat porukat ympärillesi, edes vähäksi aikaa:-))
    Leena

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka upean näköistä! Toivottavasti saat pian perhettä ympärillesi. Samat typerät haaveet minullakin, vaikka lapsia on vain kaksi. ;) Koita nauttia rauhasta.

    VastaaPoista
  9. Voin samaistua tunteisiisi. Ainainen ikävä lapsia.
    Teillä on aivan upea keittiö, niin talon henkeen istuva. Kenen keittiö, olen samanlaisia ovia tuollaisella vetouralla myös ajatellut (miten toimii käytössä). Olisin myös halunnut tietää tuon betonitason puhtaanapidosta, jostain luin, että hanakala pitää puhtaana...mitä mieltä olet ?
    Täällä aina aikuisia lapsiaan ikävöivä äiti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi ''aina aikuisia lapsiaan ikävöivä äiti''. Meitä lienee moniakin maailmassa, mutta aina niin ainutlaatuista omalla kohdalla.
      Kaikkea hyvää sinne.
      XX

      Poista
  10. Huikean kaunis keittiö ja niin hieno näkymä lintuperspektiivistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tiedätkö minä aina hahmotan sinut pitkätukkaisena (niinhän se oli aikoinaan??) joskin tuo nykyinen tukkamallisi sopii sinulle hyvin :-))

      Poista
  11. Voi, toivottavasti saat pian ihania lapsiasi lähellesi, tsemppiä! Keittiö on "järkyttävän" kaunis!!

    VastaaPoista
  12. Voi miten tuo tunne välittyy tänne asti ja kuitenkaan en voi myötäelämisenkään avulla auttaa, vaikka kuinka haluaisin! Meistä moni tieää tuon tunteen ja siihen auttaa vain se oma perhe ympärillä! Tuo on kuitenkin "vain" väliaikaista ja "hetkessä" ohi, tsemppiä sinulle! Kaunis koti, olet siinä asiantuntija!

    VastaaPoista
  13. Upea keittiö. Kiitos ideoista :). On niin mukavaa haaveilla ja suunnitella.

    VastaaPoista
  14. Ihana valkoinen keittiö ja kauniit puuesineet, olisi minunkin unelmakeittiöni!
    Ollaan jo siinä elämänvaiheessa, että lapset ovat maailmalla kuka missäkin, käyvät muutaman kerran vuodessa.
    Siihenkin tottuu.
    Laitathan kuvia niistä pellavakasseista, kiinnostaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän siihen tottuu, kolmen vanhimman kohdalla näin on jo ollut monta vuotta.
      Kuvia kasseista tulee.
      XX

      Poista
  15. Kaunista, silmä aivan lepää näissä kuvissa.

    Monday to Sunday SHOP on nyt uusi perheenjäsen, joka kaipaa huolenpitoasi ja rakkautta. Toivottavasti se auttaa edes hieman ikävään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhuaminen pitää ajatukset tässä ja nyt, kiitos. :-))
      XX

      Poista
  16. Aivan upea keittiö, eikä mitään ole liikaa. Rehevän runsasta se olla pitää :)). Tsemppiä sinulle ja oikein hyvää uutta viikkoa. /t. Helena :)).

    VastaaPoista
  17. Ihana keittiö ja ihana blgi. Käyn täällä usein, mutten ole tainnut kommentoida usein. Olipa koskettava tuo sinun kirjoituksesi ikävästä. Niin se on, yksin vasta huomaa miten lapset täyttävät talon... Ja elämän. Mulla on muuten sama tuon tavaran kanssa; ihailen minimaalista, mutten pysty jättämään kauniita esineitä kaappiin, jotenkin niin on kodikkaampaa kuitenkin.

    VastaaPoista
  18. Teidän keittiö on vain niin upea ja kaunis! Tsemppiä ikävään <3

    VastaaPoista
  19. Hei, ihana keittiö vallan! Kiinnostaa tietää, että siirsittekö remontissa liesituulettimen paikkaa, vai onko tuo ilmastointiputki ollut aina näkyvillä? Itse suunnittelen keittiöremonttia ja haluaisin siirtää liesarin toiseen paikkaan...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...